Ensimmäinen päivä kesäkuuta on varmasti hyvä pvä aloittaa tämä blogi. Niinkuin uusi alku.
Pidän tämän julkisena. Mutta salaisena.
En kerro kenellekkään mutta samalla kerron kaikille.
Tahdon VAPAASTI kertoa juuri sen mitä ajattelen ilman että joudun koko ajan miettimään että HUI, joku voi lukea ja HUI, sehän voi jopa loukkaantua.
En siis kerro itsestäni juuri mitään. Tai taidan kertoakin, jopa enemmän kun muualla. Mutta teen sen salassa, julkisesti.
En kiroile kotona, ääneen. Pään sisällä kyllä. Täällähän voin senkin tehdä, ääneen.
Kuka siis olen. Olen kotiäiti, avovaimo, ystävä, kaaso tytär, lapsenlapsi. Lapseni on mulle maailman tärkein. Mies tulee, erittän vahvana kakkosena. Minulla ei ole kuin yksi tosiystävä. Jota katson ylöspäin ja arvostan mielettömästi. Ystävälleni voin sanoa kaiken juuri niinkuin se on ihan vain todetaksien että se asia oli jo tiedossa.
Mieheni. Rakastan suuresti. Mun toinen puoliskoni joka pitäö mun jalat maassa ja hyvin usein sanoo mulle että voisitko joskus aatella ihmisistä jotain positiivistakin.
Äitini. Tärkeä minulle mutta otan hänestä aivan liian paljon mallia ja kuuntelen aivan liikaa ohjeita sieltä suunnalta. Pitäis opetella olemaan välillä kuuntelematta. Harjoittelun alla.
Asumme kodissa. Kivassa kodissa joka ei yhtään näytä meiltä. Paitsi keittiön seinä.
Tahdomme toisen lapsen. mun mielipiden että HETI. Miehen mielipide on että tulee sitten kun on tullakseen. Musta sen on liian hidasta toimintaa.
Ihminen joka on vaikuttanu mun elämään kaikista eniten on mun mummini. Tällä hetkellä hän makaa terveyskeskuksessa ja kuvittelee olevansa huonekaverinsa kanssa viiden tähden hotellissa. Varmasti ihan hyvä että ajatteleekin niin. Olis aika kamalaa maata siellä ja ymmärtää että ympärillä on vain hulluja mammoja ja sairastaa syöpää. Olen siis ton hotellin kannalla. Mummi on kaikesta huolimatta mulle erittäin rakas. Sattuun saatanasti käydä siellä kattomassa sitä ja nähdä miten mun elämäni yks tärkeimmistä kuihtuu pois. Pakkohan siellä kuitenkin on käydä.
Miltä näytän. Helppo vastata. Liian laihalta. Painan 43kg. Liian vähän. Mutta tuokin on työn alla. Syön lääkkeitä mitkä kuulemma kasvattaa ruokahalua.
Tässä siis minusta. En kertonut mitään mutta samalla kerroin kaiken.
En lupaa kirjoittaa joka pvä mutta kun kirjoitan, niin lupaan olla ajattelematon ja en mieti mitä sanon.
Ai niin. On mulla tavoite. Opettelen sanoman ei.